keskiviikko, 24. elokuu 2016

Jonkinlaista paluuta

Hei murut! Pahoittelen syvästi, erinäisistä syistä on jäänyt kirjoittaminen. Suurimpana lienevät tekniset ongelmat. Kaikkea on ehtinyt tapahtua, mutta otetaan nyt tällainen pikapäivitys.

Sekopäinen mies jätti mut hyvin nopeasti rauhaan. Nyt kun puhelinnumero vaihtui sattuman syistä, en ole tietoinen, onko hän yrittänyt tavoittaa. Ei ole kuitenkaan näkynyt oven takana tai pihassa huutelemassa.

Palasin työelämään toukokuussa, teen keikkatyötä. Keskimäärin työpäiviä on viikossa 2-3. Tämä sopii hyvin. Ainoa ongelma oli siinä, että työttömyyskassan toiminta viivästytti rahan saantia aika paljon. Mutta nyt sekin homma on hoidossa. On kivaa käydä töissä. Toki rahakin kelpaa, mutta on mukavaa tehdä normaaleja asioita ja pysyä edes jonkinverran aktiivisena. Työkaverit ovat suhtautuneet kivasti, jotkut jopa sanoneet kaivanneensa. :)

Mieliala on ollut aikasten hyvä nyt jo useamman kuukauden. Lääkkeistä purettiin lamotrigiini kokonaan ja sertraliinikin oli tarkoitus lopettaa. Olen nyt ollut viikon ilman sertraliinia ja on kyllä pakko ottaa se takaisin. Mieliala on selkeästi laskussa, tuskaisuus ja ahdistus lisääntyneet jne. Harmittaa, koska olin jo suunnitellut, että seuraavaksi tiputettaisiin ketiapiinia pienemmäksi. Lääkäri on parin viikon päästä, ehkä siellä keksitään jotain.

Olen parisuhteessa! Uskokaa tai älkää, mutta mä seurustelen. Tiedän, ei meinaa mennä omaankaan tajuntaan tämä tilanne. Tapasin toukokuussa vanhan baaritutun ja siitähän se sitten lähti. Tavattiin alunperin muutama vuosi sitten, mutta silloin tilanne ei ollut hedelmällinen. Tämä herra Y asuu samassa kaupungissa, vieläpä aika lähellä. Vietetään tosi paljon aikaa yhdessä. En olisi uskonut, että pystyn tällaiseen suhteeseen! Lapsikin tulee hyvin toimeen hänen kanssaan. Onhan tässä onnessa ja autuudessa kääntöpuolensakin, niistä kirjoittelen sitten toisen kerran. Vähän lipsahti hommat siihen, että kaverit jäi ja oma aika, joka on mulle todella tärkeää on jäänyt vähiin. Siksipä tämä kirjoittaminenkin on jäänyt. Nyt istun ensimmäistä kertaa yksin kotona pitkään aikaan. Pojan piti olla mulla, mutta hän lähtikin isälleen. Yleensä olen tässä vaiheessa suunnannut Y:n luokse, mutta nyt halusin jäädä itsekseni.

Tässähän tämä homma on noin niinku pähkinänkuoressa. Kirjoittelen toivottavasti tulevaisuudessa vähän useammin. Voikaa hyvin!

 

 

sunnuntai, 10. huhtikuu 2016

Hiukan pelottava mies

Huhhuh, mikä meno taas eilen. Kerroin viimeksi siitä miehestä, jonka tapasin kaksi kertaa ja sitten laitoin poikki. Lupasin hänelle miettiä asiaa ja eilen laitoin sitten viestin, että olen miettinyt, enkä muuta mieltäni. Ja taas seurasi pitkä viestittely asiasta. Itsemurhauhkauksia jne. Sitten hän ehdotti, että tapaisimme vain seksin merkeissä. Sanoin ei. Hän kysyi, miksi, vastasin vain, että ei. Sitten hän veti yksinäisyyskortin esiin. Hänellä ei ole ketään, haluanko minä hylätä hänet. Vastasin, että kyllä. Noh, sitten tuli, että haluanko tappaa hänet. Ja haluanko, että hän tulee kytistelemään kotitaloni luokse ja huutaa nimeäni ulkona. Siinä vaiheessa menin ihan paniikkiin ja ahdistus nousi kattoon. Ilmoitin, että mikäli hän niin tekee, soitan poliisille. Vastaus oli, ettei hänen tunteensa pelkää mitään. Koska hän on hulluna minuun, hän voi tehdä hulluja tekoja. Vastasin, että kehtaatkin uhkailla minua noin. Ja et halua minua viholliseksi. Sitten tuli anteeksipyyntö ja hän selitti, että puhui vain sydämellään, ei järjellä. Ja että minun ei tarvitse huolestua.

Onneksi olin ystävieni kanssa tämän viestittelyn aikana. Olen edelleen aivan rikki ja peloissani. Eniten pelkään, että hän tekee lapselleni jotain. Yksi ystävistäni ehdotti, että menisin poliisille tekemään ilmoituksen. En tiedä, täyttyykö mikään kriteeri, koska hän ei varsinaisesti uhannut minua. Täytyy nyt katsoa. En halua enää ikinä kuulla hänestä sanaakaan.

lauantai, 9. huhtikuu 2016

Ahdistava mies ja muuta menoa

Mulla on tässä mennyt vähän paremmin, mieliala on ollut aika iloinen ja olo virkeä. Lukuunottamatta sitä, että sain kamalan oksutaudin, joka alkoi sunnuntaina. Siitä selvittiin, mutta en ole päässyt lenkkeilemään ja se harmittaa. Paino kuitenkin tippui pari kiloa ja se on todella iloinen asia. Nyt vaan samaan malliin, eli herkut kauppaan ja kunnon ruokaa kotiin.

Jottei tämä nyt olisi liian kivaa, niin viikko sitten tapahtui taas. Olimme pojan kanssa käymässä naapurikaupungissa ja siellä meni aika myöhään. Paluumatkalla bussiin nousi, kukapa muukaan kuin se saakelin mies, jonka kanssa kävin keskustelua viestien välityksellä. (Tämä keskustelu löytyy edellisestä artikkelista.) Rukoilin koko matkan, että hän jäisi jossain muualla pois, eikä meidän kanssamme samalla pysäkillä. No, tietenkin siinä kävi niin, että hän jäi samalla pysäkillä pois. Poikani oli jo muutenkin vähän väsynyt ja malttamaton ja sitten toi hyökkää sieltä silmille. Poika onneksi kuunteli musiikkia kuulokkeilla mun puhelimesta.

Taas alkoi sama ralli. Kuinka minä olen satuttanut häntä, kuinka hän kuolee, kuinka hän haluaisi olla minun kanssani, vaikken tuntisi mitään häntä kohtaan ja niin edelleen. Yritin selittää, että olen vasta saamassa itseäni kuntoon, enkä halua repiä itseäni palasiksi. Ei mennyt perille. Kerroin, että minulla on sairaus, josta en koe olevani tilivelvollinen hänelle, mutta se vaikuttaa minuun. Loppujen lopuksi huusin hänelle, että yritin tappaa itseni muutama kuukausi sitten. Pahaksi onneksi lapseni taisi kuulla sen. Tämäkään ei auttanut, mies sanoi, että hänen kanssaan olisi erilaista, hänen kanssaan olisin onnellinen. Yritin sanoa monta kertaa, että me lähdemme nyt, että lapseni on väsynyt ja niin edelleen. Ei auttanut. Nappasi minua kädestä kiinni, kun olin lähdössä. Hän pyysi moneen kertaan, että miettisin vielä uudestaan. Lupasin miettiä, mutta peruin senkin. Kun vihdoin pääsin lähtemään, poikani oli jo ihan raivoissaan, joten sain sitten vielä kotona ottaa yhteen poikani kanssa. Luojan kiitos, se sujui tällä kertaa nopeasti.

Minulle jäi tapahtuneesta todella paha olo. Tunsin itseni läpikotaisin pahaksi ihmiseksi. Mutta eikö ole parempi puhaltaa homma poikki heti, jos itse huomaa, ettei siitä tule mitään? Minusta olisi epäreilua antaa hänelle toivoa. En vaan nyt jaksaisi mitään tällaista ahdistavaa ja vaativaa sähläystä, kun haluaisin keskittyä itseeni ja poikaani. 

Tulihan vuodatus. Kai tämä tästä. Pitäisi vissiin laittaa sille miehelle viesti, että olen harkinnut ja päätökseni pitää. Mutta kun en jaksa alkaa taas tapella. Huh.

keskiviikko, 30. maaliskuu 2016

Sekavaa ja silti niin selkeää

Pahoittelen, että taas on venynyt tämä kirjoittaminen.Tässä nyt on ollut kaikkea hässäkkää, enkä oikein itsekään tiedä, miten tätä hommaa lähtisi purkamaan.

Aloitetaan vaikka siitä, että tapasin mukavan miehen. Ehdittiin pari kertaa tavata ja huomasin hänen ihastuneen minuun enemmänkin. Itsekin olin vähän ihastunut ja siitä seurasi perinteisesti kamala tunnemyrsky. Viikko sitten kävin terapiassa ja alettiin purkaa tunteita. Yllättäen huomasin puhuvani Mr. Bigistä (niille, jotka eivät hänestä tiedä, niin tässä pähkinänkuoressa. Seurusteltiin 2,5 vuotta, tavattiin aina salassa ja mies oli täysi narsisti. Ja minä tyhmä en huomannut, että hän petti. Suhteen päätyttyä tavattiin vielä epäsäännöllisen säännöllisesti ja minä kuvittelin olevani aivan rakastunut häneen. Mitään vastakaikua en saanut.). Olenhan minä hänestä puhunut ystävien kanssa, mutta nyt mentiin niin syvälle, etten ollut itsekään tajunnut, kuinka paljon se minuun vaikutti. Hylätyksi tulemisen tunne, ainainen epävarmuus, ote, joka Mr. Bigillä oli minuun, hänen halveksuntansa ja kunnioituksen puute nousivat esiin. Itkinkin pari kertaa. On vaikeaa myöntää olleensa niin väärässä ja niin huonossa suhteessa niin kauan. Ymmärsin kuitenkin, etten voi aloittaa minkäänlaista suhdetta. Kaikki painolasti, mitä minulla on, tulisi suhteeseen mukaan, eikä se olisi reilua ketään kohtaan.

Tästä syvästä oivalluksesta johtuen, päätin laittaa tälle tapaamalleni miehelle viestiä. Ja joo, olisi sen voinut toki hoitaa mutuenkin kun viestillä, mutta muistetaan, että olimme tavanneet vain kaksi kertaa. Järkytyin todella paljon, kun häneltä tuli viesti, että hän ehkä tappaa itsensä. Olen kuulemma hänen ainoa toivonsa. Ja sitten uusi itsemurhauhkaus. Sen jälkeen hän toivoi, että voisi olla kanssani, vaikkei minulla olisi mitään tunteita häntä kohtaan. Ja pitäisi antaa vielä yksi mahdollisuus. Oli sen verran jäätävä viestittely, että minulta loksahti leuka auki ja piti vähän jäähdytellä, ennen kuin vastasin. Oikeasti, me tavattiin kaksi kertaa. Ymmärtäisin, jos oltaisiin seurusteltu tai jotain. Mutta en minä näemmä ollut ainoa, jonka päässä viiraa.

Lopputulemana nyt on parempi olla yksin ja lopettaa typerä ihastuminen ihmisiin.

Muuten vointi on hyvä nyt. Olen jaksanut käydä kavereilla ja hoitanut veljen lapsiakin. Kummasti piristää, kun pääsee niitä moikkaamaan. Harmittaa, ettei ole terapiaa tällä viikolla, mut sentään sairaanhoitaja tänään.

Ihanaa ja aurinkoista kevättä teille!

keskiviikko, 2. maaliskuu 2016

Sivareita ja muuta hömppää

Hellou :) Aloitin tosiaan Deprakinen viime viikolla. Nyt on kauheat sivuvaikutukset, oksettaa koko ajan. Mehu ja hedelmät eivät okseta, joten niilä mennään. Tuleepahan ainakin c-.vitamiinia. Aamut on helpompia, tietysti, kun ei ole vielä syönyt mitään. Muuten olo on suht ennallaan. Kamalan väsynyt olen, mutta se johtuu kirotuista kilpirauhaslääkkeistä, joiden annostus on taas kerran ihan pyllyllään.

Ahdistaa välillä tosi kovasti. Harmittaa, ettei ole mitään rauhoittavia tarvittavissa. En mielelläni lääkkeitä ota, mut megalomaaniseen ahdistukseen olis kiva ottaa jotain. Enpä mä nyt sitten muuta osaakaan kirjoittaa. Elämä on aika tylsää ja tasapaksua.